perjantai 7. maaliskuuta 2014

_lauraemilia_

Ai etteikö somesta olisi mitään hyötyä?

Olen ihan totaalisen hurahtanut tuohon Instagramiin pienten hetkien tallentajana, puhelinkameraräpsyjen hyödyntäjänä sekä muiden käyttäjien näköaistinannan tarjoana.
Tässä huumassa innostuin tekemään kuvakirjan vuoden 2013 parhaimmista otoksistani.


Tilasin kirjan Ifolorilta tammikuussa ja osallistuin samalla Vuoden kuvakirja 2014 -kilpailuun.
Kilpailun edetessä sain tiedon, että kirjani oli tippunut viime metreillä pois finaaliviisikosta (*plääh*), mutta oli kuitenkin yksi tuomariston suosikeista ja pääsisi tänä viikonloppuna Kuva&Kamera -messuille Ifolorin messuosastolle selailtavaksi sekä digitaalisena Ifolorin sivuille, siitä vain klikkaat itsesi selailemaan!

Finalistit ovat nähtävillä messuilla tai täällä, äänestä suosikkikirjaasi!


Jei! Joku muukin tykkää neliskanttisista suttukuvista!
Tykkäätkö itse?

(Tämä ei ole markkinavoimien maksettu mainos, mutta sain Ifolorin lahjakortin kiitoksena kirjani käytöstä mallikirjana.)




Hei, ja olenhan aimminkin ollut voitokas tälläisissa leikkimielisissä valokuvauskilpailuissa.

 #happyjoecider
Lisäsin viime keväänä siellä Instagramissa tälläiseen tiskipöytäkuvaan oikeanlaisen hashtagin,

...ja voitin neljän päivän liput kaupunkifestareille!

 Kilpailukuva ja ottaja

En harmikseni saanut silloin elokuussa aikatauluja sopimaan enempään juhlimiseen, mutta parina päivänä pääsin vähän haistelemaan Helsingin kesäyötä ja omenasiiderin tuoksua.

Ja hui, radiossa soiva Alicia Keys saa vieläkin tuon tunnelman palautumaan mieleen ja kuulen mielessäni, kuinka naisen upea ääni kaikuu Suvilahdessa juhlakansan yllä!


Oli se nastaa, Kiitos hyvälle seuralle ja Kiitos Siiderifirmalle!


(Tämäkään ei ole markkinavoimien maksettu mainos, mutta saimme lippujen lisäksi ruokaa ja juomaa sekä SADEVIITAT, jotka tulivat enemmän kuin tarpeeseen elokuisessa säänvaihtelussa, kun tanssimme vesisateessa.)


Oletko itse "hyötynyt" sosiaalisesta mediasta? Ehkä voittanut jotain jossain kilpailussa? Hömppää vai nou?

6 kommenttia:

  1. Oiii, ihana idea :) Itekki oon innostunu nyt räpsimää instaan kuvia paljo enemmä ku aikasemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se se on ihanaa!!! :-) Ja jos ei muuten tulis kuvattua, niin voi aina osallistua erilaisiin haasteisiin.... ;-)

      Poista
  2. No juu tykkään! Onnea paljon näin jälkijunassa. En ole onnistunut muissa kuin blogiarvonnoissa, mutta ehkä siksi, etten ole koskaan osallistunut, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitää jaksaa osallistua kaikkeen mahdolliseen... ;-)

      Poista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...