Aloin viime kesänä miettiä, kuinka ihanaa olisi kutsua käsityöbloggareita tänne vanhaan kotikaupunkiini Porvooseen. Tutustumaan meidän pikkukaupunkimme aiheeseen liittyviin erikoisliikkeisiin. Tutustumaan ja kertomaan lukijoilleenkin niistä.
Tutustumaan toisiimme, höpöttämään bloggaamisesta ja käsitöistä. Ehkä vähän tekemäänkin niitä.
Syksyllä, toisen
Lankamaailman tapaamisen jälkeen, otin yhteyttä
Lauraan, että saataisiinko yhteistuumin onnistumaan. Vaikka tammikuussa, kun kaupoissa on hiljaisempaa ja ihmisilläkin on joulukiireet taas takanapäin. Laura innostui ja niin me järjestettiin.
Houkuteltiin yhteistyökumppanit mukaan ja kutsuttiin bloggareita.
Se päivä oli eilen ja näin se meni:
Aloitimme aamupäivän
teeteeSHOPissa, jossa iloinen Niina otti meidät vastaan ja kertoi yrityksestä, sen historiasta ja tietysti langoista.
Näimme uusimman neuleohjelehden mallit ihan livenä ja kuulimme uutuuslangoista ja niiden materiaaleista.
Puhuttiin väreistä, pintaneuleista, trendeistä ja inspiraatiosta.
Kuvasimme liikkeessä, hypistelimme ja teimme vähän ostoksiakin.
Huokailimme ja ihastelimme.
Taisimme vähän aiheuttaa pelkoa muissa asiakkaissa, siellä objektiivit tanassa pyöriessämme.
Itse kiinnostuin turkkilaisista silmukoista ja Niina näytti miten ne neulotaan.
Kuvan tästä näet alla.
Ohje tähänkin löytyy mainitsemastani neuleohjelehdestä jonka TeeteeShop julkaisee n. neljästi vuodessa.
Linkistä löytyy tilausohje uusimpaan lehteen, mutta myös aikaisemmin julkaistujen numeroiden arkisto. Painettuna lehden voi ostaa teeteeSHOPeista ympäri Suomen tai tilata verkkokaupasta.
Saimme matkaamme myös goodispussit, joten pääsemme tutustumaan lankoihin ihan neulomallakin, kerron tästä myöhemmin postauksessa lisää.
Lankakaupan jälkeen jalkauduimme hetkeksi kaduille, kuvailimme ja piipahdimme muutamissa liikkeissä, kukin mieltymystensä mukaan.
Lounaspaikaksi olimme valinneet ihanan
Zum Beispielin, joka sijaitsee lankakaupan kanssa samassa rakennuksessa. Siinä isossa, keltaisessa rakennuksessa, vanhassa Simolinin tavaratalossa.
Se olikin ihan täynnä ihmisiä, joten oli hyvä, että olimme varanneet pöydän ja sopineet tästä blogiyhteistyöstä.
Ruoka oli todella hyvää, ainakin itse voin suositella Perulaista brunssia, joka siellä viikonloppuisin tarjoillaan. No, voin kyllä suositella aikaisemminkin siellä syömiäni annoksia; tämä ei tehnyt poikkeusta.
Instagram lauloi "meidän" hashtagillä #kässäbloggareidenpuuhapäivä
ja nauru raikasi.
Kauppias oli järjestänyt paikalle
Hanart Oy:n edustajan Juhan ja yhdessä he kertoivat kummastakin yrityksestä ja näistä uutuustuotteista, joihin olimme pääsemässä tutustumaan.
Bloggarit kuuntelevat kiltisti:
Sabluuna/maski/silhuetti asetettiin silitetyn kankaan päälle ja suihkis-suihkis vain.
Saimme valita useammasta silhuettimallista ja värejäkin riitti joka makuun. Siis niille, jotka eivät päätyneet mustaan.
Löysin väreistä ikilempparini turkoosin ja ihastuin tuohon ankkurikuvioon.
Suihkuttelun jälkeen kuivatus. Nopeutimme ohjeessa mainitun kahden tunnin kuivauksen hiustenkuivaajalla vähän lyhyemmäksi ja vierailuumme sopivaksi.
Väri kiinnitettiin vielä silittämällä kahdeksan minuuttia.
Onpa hurjan hauska ja helppo tekniikka!
Ideat lensivät villeinä kun keksimme jo uusia projekteja, joihin tätä uutuutta voisi käyttää.
Värin kiinnityksen jälkeen perehdyimme pikaisesti asiantuntevan kauppiaan Marjukan kanssa kirjonnan saloihin ja saimme valita muliinilankahyllystä haluamamme värisen langan, jolla kirjoisimme kassin kuviosta jonkun yksityiskohdan.
Kuuden säikeen muliinilangasta erotettiin kaksi säiettä ja sillä sitten ihan vapaasti tikkailemaan!
On siitä aikaa, kun on yläasteella opittu peruspistot.
Pikainen internetin selaus kertoo näiden tekeleideni olevan ikäänkuin laakapistoja. Vähän täytyy tosin vielä harjoitella. Hauskaa se toki oli ja innostuin tälläisestä sekatekniikasta!
Pari tuntia meni kuin siivillä siinä puuhaillessa ja jatkoimme vielä iltapäiväkahveille
Porvoon Paahtimoon.
Siellä, vanhan tiilimakasiinin yläkerran tunnelmallisessa hämyssä meitä odotti porkkanakakkusiivut. Saimme kahvitellessa kivasti kerrattua päivän tapahtumia, kun melkein koko porukkakin oli vielä kasassa.
Kuvauskalustoni ei nyt taipunut tämän kummempiin kuviin tuolta kahvilan hämärästä.
On se vaan ihana tuo Paahtimon yläkerran rauha. Siellä olisi viihtynyt pidemmänkin tovin, hyvässä seurassa ja käsilläkin olisi ollut tekemistä.
Päivä oli kuitenkin ollut pitkä ja kotiin piti lähteä.
Kiitos vielä kerran te ihanat <3 mukaan lähteneet naiset!
Näitä kasseja pääsee muuten kuka tahansa tekemään
Paperipilven asiakasillassa 10.2.2015 klo 17-20.
Tai voit käydä ostamassa suihkepumppupullon Paperipilvestä tai omalta askartelukauppiaaltasi. Ja jos niitä ei siellä ole vielä valikoimassa, niin kannattaa vinkata.
Ennustan, että tästä tulee hitti!
Muliinilanka on kauppiaan ohjeistuksen mukaan keritty puolalle. Pahvinpalanenkin kuulemma kävisi.
Kotiinviemisinä saimme valmiin kassin lisäksi myös muuta tarpeellista askartelijan käyttötavaraa sekä Taika -lehden.
TeeteeSHOPista saimme tutustuttavaksi useita eri lankoja.
Puuterin värinen Lumi on pehmeä, super kid mohair 75% ja silkkiä 25%, lupaavalta kuulostaa!
Sininen Sara ja lila Helmi ovat kumpikin 100% merinovillaa, eri paksuisina.
Oranssin ja punaisen sävyinen Halti on sukille ja kolmosen puikoille sopivan paksuinen.
Valkoinen Tundra on superpehmeä alpakkasukkalanka (70% alpakka, 30% nylon) 3 1/2-4 puikoille.
Taustalla näkyvä lilan sävyinen, kuohkea Baleno taas on villa/akryyli/polyamidi -sekoitetta ja varmasti nopea neuloa.
Hauska päästä tutustumaan näihin tarkemmin sitten neuloosin iskiessa.
Saimme muuten myös ihan painettuja versioita siitä teeteen neuleohjelehdestä ja löytyipä kassista vielä pingotusneulatkin!
Pallas -sukkalankaa kotiutin kassan kautta, tuo väri on aikaisemminkin huudellut sieltä hyllystä perääni.
Teimme bloggareiden kanssa pieniä vaihtareita kahvilla istuessamme ja puuhapussejamme tutkiessamme. Jotenkin oudosti nuo lilat kerät päätyivät kassiini ja omistani keristäni yksi oranssi löysi uuden kodin ihan muualta.
Olipa hauska ja antoisa päivä.
Ihana.
Kiitos osallistujat, sponsorit ja myös toimittaja Tuula, joka pyörähti myöskin ihmettelemässä touhujamme. Sitä jännätään sitten alkuviikosta.
Että oliko naamat harjattu ja kulmat nypitty lehtikuvaa varten?