keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kaksi kattausta

Tulin sitten järjestäneeksi kahdet rapujuhlat tänä kesänä, ja oli muuten kahdet aivan erilaiset!
Ensimmäiset vietettiin Itä-Uudellamaalle kotona pitkän pöydän ääressä rakkaiden ystävien kanssa.


Tarjolla ensinnäkin kehnoja espanjalaisia pakasterapuja, paahtoleipää, savusiikaa, juustovalikoima, ruokaisa salaatti, kylmäsavulohta ja tietysti ruokajuomat! Alkuruuaksi nautittiin keittoa. Hyvin ne kuitenkin maistui ja mukavaa oli, tosin homma meni kovin juomapuoleiseksi illan mittaan...

Toinen kattaus tarjoiltiin perheen kesken järven rannalla kauniissa Päijät-Hämeen kesäillassa, paperilautasilta, lisukkeena vain paahtoleipää ja voita! Pääosaa näytteli tuoreitakin tuoreemmat itse ravustetut ja keitetyt ravut! Ja että olikin makoisia! (kolmessa yössä nostettiin 133kpl!)


Loput kiusankappaleista odottelee pakkasessa, ties vaikka tulisi vielä kolmas kattaus tälle kesälle..?

tiistai 25. elokuuta 2009

Nimi

Olen vihdoin aloittanut Blogin. Joko vuorokauteen on ilmestynyt lisää tunteja, tai olen huumaantunut kesäloman aiheuttamasta liian vapaa-ajan tunteesta. Joka tapauksessa, tuntoja ja tekemisiä on päästävä purkamaan. 
Olen tuuri-ihminen. Kiinnostukset ja intohimot vaihtelee lennossa, tosin ne yhdet ja samat yleensä kiertävät satunnaisessa järjestyksessä uudestaan ja uudestaan: käsityöt, askartelu, lukeminen, pihatyöt ja kasvit, sisustaminen ja koti... Lisäksi harrastan perhe-elämää ukonturjakkeen ja juniorin kanssa. Samaiseen perheeseen kuuluu myös karvaisia tassuja, kahdeksan kissan ja neljä koiran.... Näistä asioista tulee tämä blogi koostumaan. 
Ensimmäinen kohtaamani ongelma oli nimi. Mikä nimeksi blogille joka tulee koostumaan hyvinkin erilaisista asioista  liittyen elämääni? Blogista olisi tarkoitus tulla hyvin lauramainen, onhan Laura ristimänimeni. En kuitenkaan pahemmin ole ikinä pitänyt nimestäni, vaikka se vanha ja  monikielinen onkin ja monissa lauluissa ylistetty. Nuorempana haaveilin lempinimestä, mutta ei sellaista ikinä tullut, rakkauden puutteestako voisi johtua? Nyt kuitenkin nimeni kanssa elän kohtuullisen onnellista elämää joten taidan ristiä blogini samaisen nimen mukaan. 
Tästä se toivottavasti lähtee.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...