perjantai 6. joulukuuta 2013

Seimitalli



Näetkö saman joulukoristepotentiaalin kuin minä?


Sain pari vuotta sitten äidiltäni tuollaisen puurimoista ja pahvista rakennetun roskiskatoksen pihavajan pienoismallin. Naapurin käsistään kätevä setä oli sen rakentanut taloyhtiölle malliksi ideastaan. Pienoismalli oli jo roskiin menossa kun äitini puuttui asiaan. Kai tuntee tyttärensä?

Pari vuotta siinä kesti, mutta nyt vihdoin sain aikaiseksi aloittaa.
Suuri kiitos kuuluu Facbookin Kässäblogiryhmälle! Ilmoittauduin mukaan ryhmän joulukalenteriin ja sain päivän numero 6. Tulihan ainakin hoppu ja pakko saada blogiin edes jotain jouluista.
Oikeastihan olisi päivän kunniaksi pitänyt askarrella siniristilippuviiri, mutta sehän nyt olisi ollut ihan liian helppoa? 

Onnea itsenäinen Suomi ja kiitos sotiemme Veteraaneille!!

Takaisin päivän askarteluaiheeseen;
ostin sinivalkoista Sirkkua sekä Pikkusirkkua ja kaivoin kuumaliimapyssyn esiin:

  
Pohjamaalasin koko tönön harmaaksi, irroitin koristeristikot ja liimasin sokeripalat seinän sekä aidan koristeeksi sekä alareunan sokkeliksi.
(vertaa ylimpään kuvaan)


Sekoitin erilaisilla suhteilla PVAc-liimaa, Mod Podge -liimalakkaa ja hiekkaa.
Hiekka ei ole Lähi-idästä vaan Mustanmeren rannalta tuotua hiekkarantahiekkaa, liippaa maantieteellisesti tarpeeksi läheltä?


Levitin ensin kerroksen Mod Podgea sokeripalojen pintaan eristeeksi.
Sitten hiekkaseos rakosiin ja pinnan rappaukseksi rouheutta tuomaan.


Aidan ulkopuolen laudat rapattu suurinpiirtein piiloon.


Sisäpiha.


Levitin hiekkaseosta myös seiniin.


Maalasin ulkoseinät ja puuosat.


Sivelin maalatun kiviseinän päälle sekä lattiaan lisää hiekkaseosta.


Katon pinnoitin koivun tuohella, nurja puoli ylöspäin. Lakkasin Mod Podgella.


Liimasin sokeripaloista myös nuotiopaikan:


Nuotiopuut on liimattu yhteen kuumaliimalla sekä maalattu mustalla, punaisella ja kullalla.
Sisällä LEDituikku.
Nuotiopaikan sokeripalakivet päällystetty vain hiekkaseoksella. Peittää hyvin ilman maaliakin.


Talliin muutti jo ensimmäinen asukas,


joka tarvitsee tietysti ruokintakaukalon eli SEIMEN:


Seimi on rakennettu puutikuista.


Olkia ei tähän hätään löytynyt mutta kai neulasetkin maistuu?


Mitähän se lammas odottaa?


Vieraita?

Ehkä muut hahmot tosiaan toisivat vähän enemmän sitä jouluista tunnelmaa?
;-)


Täytyy tulevillekin vuosille jättää jotain askarreltavaa?


Lauramainen on edelleenkin pääpainoitteisesti kevyen viihteen käsityöblogi eikä ota kantaa uskonnollisiin tai poliittisiin asioihin.

Seimiasetelmasta nyt olen vain haaveillut pikkutytöstä saakka.


Iski nukkekotikipinä.


Rauhallista Joulun odotusta meille kaikille,   
(ja tietysti myös rouva van de Kampille, jonka tiedän siellä ruudun toisella puolella fanittavan mun hömpötyksiä ihan kympillä. Postaustahti tihenee, jos tulet hoitamaan mun muksuja! *PUS*)


perjantai 22. marraskuuta 2013

Salainen neuleystävä tietää

Ihanat värit!
Ihanan pliisun värittömät, hailakat langat!

Sininen ei ole lempivärieni kärkipäässä, mutta näin harmahtavana toimii kyllä!


Tuon punertavan langan sävy on juuri sitä, mistä haluaisin neuloa sohvatyynynpäälliset. Ei taida vain yksi kerä riittää, eikä taida olla toivoakaan saada lisää...?


Salaisen neuleystävän marraskuun paketista paljastui neljä kerää Novitan Jussi -lankaa, tuikkukipot, tuikkuja sekä teetä.


Jussi on ainakin itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta pikaguugletuksen jälkeen ymmärsin sen olevan vähän niinkuin seiskaveikkaa, mutta se tehdään seiskaveikan ja Nallen kehruun ylijäämästä ja siksi väritkin ovat hyvin satunnaisia ja ehkä juuri siksi tuollaisia murrettuja.




Nyt kun saisin sormien nivelten kivun ja turvotuksen häviämään, niin pääsisin neulomaan haaveilemiani harmaita sukkia! Rasitusvammako tai mikä lie, mutta neuloa en ole uskaltanut viikkoihin, ettei ainakaan pahenisi.

Oli miten oli, Kiitos hyvä Salainen neuleystäväni tästä mainiosta paketista!
Paketissa ollut kortti puuttuu kuvista, koska natiaiset olivat napanneet sen omiin tarkoituksiinsa huomaamattani.

EDIT. Nyt saan vihdoin lempipipooni sopivat lapaset! Siis heti kun sormet paranevat ja muutkin keskeneräiset edistyisivät ja tekisin ne! Mutta noin niin kuin periaatteessa, kun kerran sopivat langat jo on!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Origami -valoköynnös

Olen tosi laiska "laittamaan joulua" kotona.
Se vaan tuntuu jotenkin tyhmältä koristella koti krääsällä ja vaihtaa vimmaspäänä verhoja ja tyynyjä ja mattoja. Tykkään meidän kodista ihan tälläisenään. Tai siis siivottuna ja tälläisenä. 
Kynttilät ja glögimuki tuo sitten sen joulun tunnelman.
Lahjojen suunnittelu, jouluruoka ja lasten jännitys ilmassa ovat parasta koko vuodenajassa.
Ei itseaiheutettu stressi.

Tämänhetkiseen mielipiteeseeni vaikuttaa varmastikin myös rakkaat täystuhot, 1,5-, 3- ja 9-vuotiaat pojannulikat. 
Yritän parhaani mukaan pitää kotimme ja irtaimiston edes joten kuten ehjänä näiden vauhtivuosien läpi.
Katsotaan sitä sesonkikoristelua sitten myöhemmin uudestaan.

Ideoita ja inspiraatioita toki löytyisi mutta toteutuksen viemä aikakin tuntuu olevan kortilla. 
*istuu lauantai-iltana yhdeltätoista tietokoneella*


Tämä helppo ja nopea projekti oli kuitenkin pakko toteuttaa ja olkoon se nyt virallinen joulukauden aloitus meidänkin kotona!

Origami Garlandi


 Ja koska projekti oli niin nasta, niin jaan ohjeen kanssanne!

(taulun teksti unohtui Keskimmäisen juhlien jäljiltä paikalleen, hups!
Leikitään, että siinä lukee Hyvää Joulua ja että perhosjuliste on vaikka tonttu.)

Tarvitset vain origamipaperia (askarteluliikkeestä tai kirjakaupoista) ja LEDvaloköynnöksen.
(Omassa valosarjassani on 20 lediä 10cm välein.)

Tästä lähtee:














L

 L

L






Ja tässä vielä kertauksena:
 (aimitenniinolen innostunut pikkuanimaatioista? ;-) )

Tee pallosia haluamasi määrä.
 

En kiinnittänyt pallosia vielä millään kiinni, tökkäsin vain lamppuihin.
Seurataan tilannetta, jos ne tarvitsevat pienet palat teippiä pysyäkseen paikallaan.
 

Samat pallot toimivat myös vesipommeina. 
Silloin pallo täytetään vedellä ja heitetään pahaa-aavistamattoman uhrin, esimerkiksi äidin, niskaan.
Vesipommiprojektissa ÄLÄ sotke lamppuja tai muita sähkölaitteita mukaan leikkiin. 
Ei edes äidin korvalla olevaa puhelinta.




Paljon Onne...
eiku,
Ihanaa Joulun odotusta meille kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...