maanantai 28. helmikuuta 2011

Eskarilaisen uusi huone

Viime viikolla sain jatkettua myös tätä pienen remonttikuumeen purkamista. Kuten kerroin, perheen vanhemmat muuttivat uuteen makuuhuoneeseen ja vanhan makuuhuoneen maalasin Eskarilaiselle sopivaksi. Tässä vielä muistin virkistämiseksi kuva huoneesta viime viikolla.

Viikonloppuna sain mööpleerauksenkin toteutettua ja tässä Eskarilaisen uusi huone:


Seinät maalasin Teknoksen himmeällä Tela7, Tikkurilan värikartoista väri J481.

Tässä kohtaa haluaisin kehaista budjetista, joka on pysynyt loistavasti näiden "remonttiviikkojen" ajan. Sekä makuuhuoneen että tämän lastenhuoneen laittamiseen on palanut rahaa pyöreät 0 (nolla) euroa!!! Olin budjetoinut maalarinteipit kustannuksiin, mutta nekin tuli kaupanpäälle isännän tehdessä elektroniikkaostoksia samassa kaupassa!
Kaikki huonekalut ja sälä on vanhaa ja olemassaolevaa, ympäri taloa pyöritettyä.
Maali oli valmiiksi varastossa vuoden takaisen Kälyn asunnon maalauksen jäljiltä. Värin hyväksytin kuitenkin huoneen asukkaalla maalamalla testipalan ensin keskelle seinää.
Aurinkotaulu on omilta varhaisteinivuosiltani ja viimeksi riippunut seinällä seitsemän vuotta sitten edellisen kotimme makuuhuoneessa.
Verhot ovat ylijäämävarastoa näistä häistä.

Huone on vielä kovin tyhjä koska suurin osa leluista, kirjoista ja peleistä ovat vielä vanhassa huoneessa (kaiken sen muunkin ylimäärisen rojun kanssa) joka odottaa omaa maalausurakkaa ja tulee myöhemmin Kuopuksen käyttön. Ne lelut pitäisi käydä läpi ja vihdoinkin nyt samalla karsia pois kaikki rikkinäinen ja pakata "pieniksi jääneet" pikkuveljelle.

Ainoa ihan uusi juttu huoneessa on tämä Miekkataulu, jonka tänään yllätyksenä eskarista kotiin palaavalle tein:


Pohjana 50x50cm taulupohja, jonka maalasin reunoista ensin kullalla.
Kultamaalin päälle tuli krakleerausaine ja kerros seinän maalia (sulautuu kivasti seinään...).
Viimeistelin taulun ruskealla askartelumaalilla töpöttäen keskiosaan sekä kulmiin
ja keskelle taulua liimasin 30x30cm askartelu/koristepaperin.
Taulun alareunassa on kaksi naulaa,
joiden avulla Miekka pysyy kiinni, mutta on helppo napata kouraan
jos vaikka viholliset linnoitukseen hyökkäävät.
Miekka (ja paperi) löytyi Madelinasta ja se oli siis puunvärinen ja käsittelemätön
(taulupohja sekä muut tarvikkeet ja löytyivät pajan kätköistä).
Maalasin Miekan kullanvärisellä askartelumaalilla
ja kahvaan töpöttelin ruskeaa maalia kullanvärisen päälle.
Lisäsin muutaman kullanvärisen ääriviivatarran
joiden päältä maalasin vielä kullanvärisellä maalilla.
Teräosan lakkasin puolikiiltävällä kalustelakalla (Tikkurilan Kiva)
ja kahvaosan himmeällä askartelulakalla. 

Ei muuten ollut huono reaktio pojalla tämän yllätyksen nähdessään!  :-)
Miekkoja aina himoitsee, mutta muoviset ovat yksi toisensä jälkeen leikeissä hajonneet...
Mitenköhän tälle käy?

11 kommenttia:

  1. Avoppi ei kyllä enää pysty mitään kommentoimaan näihin - aina yhtä ihanaa katsottavaa:-)

    VastaaPoista
  2. Ja Avoppi siellä varmaankin myös tuskailee, että mihinkäs se Kuopus on jemmattu...? ;-)
    Edelleen viihtyy hienosti pihalla kaikki päivät... :-)

    VastaaPoista
  3. Sä olet niin taitava, kyllä tuossa huoneessa eskarilaisen kelpaa asustella! :) Aurinkoiset terkut Mikkelistä!

    VastaaPoista
  4. Heips Lassi!! Kuinka mukavaa, että tänne eksyit!! :-) T:Lauri

    Ja Kiitokset Tuhannet Vekarus!!

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun kävit kylässä!

    Ohje koreihin löytyy vaikkapa täältä: http://www.yhteishyva.fi/vapaa-aika_perhe/neuleohjeet/virkkaa_ja_huovuta_huopakori/fi_FI/virkkaa_ja_huovuta_huopakori_patalappu/

    Itse en koskaan jaksa mitään muoveja ommella koriin ennen pesua, enkä pestä niitä erikseen, vaan pesen korin ihan tavallisen pyykin joukossa niin, että tungen korin täyteen pyykkiä ja laitan koneeseen. Koskaan ei kori ole huopunut kuitenkaan kiinni eli tuntuisi tämäkin tapa toimivan, kun kerran kymmenittäin olen koreja tehnyt. Jos laitat muoveja, älä laita värikkäitä, sillä jollain oli sitten tarttunut sitä väriä huopaan...

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Kiva kun kävitte ja kommentoitte Mari ja Enkuli! Kerrankin tosiaan olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen, ne parhaathan syntyy pikainspiraatioina... Tätä(kään) ei juuri tullut suunniteltua, lauantaina miekan löysin kaupasta ja sitten vaan roiskin menemään kun poika maanantaiaamuna lähti!! :-D

    Kiitos Vekarus vinkeistä!
    *lankaostoksille mars* ;-)
    Ajattelin kokeilla Sandnesgarnin Fritidslangalla, samantyyppinen kuin Huopanen, mutta kivemmat värit??? Tuosta langasta tein yksi joulu huopatossusia...

    VastaaPoista
  7. Hei!
    Muutaman mutkan kautta "eksyin" blogiisi, todella kaunista!
    Pitää tutkiskella tarkemmin :)

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa tutkiskelemaan, Malviina! :-) Ja kiva kun eksyit!

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...