Mitä järkevää sillä Taikaneulekoneella sitten voi tehdä?
Pyöräytin pajalta löytynyttä Novitan Puro Batik -akryylilankaa koneella tuubiksi.
Homma oli nopeaa (n. 20min.) ja helppoa.
Olin ostanut pari kerää tuota herkullisen hempeää lankaa jo keväällä ja käyttänyt siitä alle puoli kerää johonkin mielenkiintoiseen pussukkakokeiluun.
(Naisen käsilaukussa ei voi olla liikaa pussukoita, mutta ei siitä sen enempää.)
Lanka ikään kuin loppui kesken ja projekti odotti kuukauden verran korissa lisää lankaa. Tuota samaa väriä (810) ei kuitenkaan enää tullut kaupoissa vastaan, joten päätin pärjätä tuolla puolentoista kerällisen mittaisella tuubipötkylällä.
Virkkasin tuubin tuubiksi, joten siitä tuli ikäänkuin Tuubituubihuivi!
Toisella puolella näkyy virkatut saumat:
Samasta Puro Batikista olen ennenkin tehnyt huivin ja tiesin siis, että lankavalinta on napakymppi huiviksi! Puro Batik on ihanan silkkisen pehmeää ja sileää, mutta kuitenkin markettihintaluokkainen lanka.
Annoimme huivin syntymäpäivälahjaksi ihanaiselle nuorelle sukulaisneidille ja tietysti asianmukaisesti pakattuna lahjarasiaan:
Juhlissa sain otettua kuvan huivista käyttäjänsä yllä!
Aikamoinen TAIKANEULEKONE, vai kuinka?
EDIT. (pari tuntia myöhemmin)
Tulipa juuri mieleeni, että kyllähän tuollaista erilaista tuubineulosta voi tarvita vaikka (joulu)askarteluissa!!
Mainio ja hyödyllinen hankita siis! :D Itse en ehkä olisi ollut yhtä kekseliäs! On muuten tosi kaunis ja ihana lahjapaketti, kyllä tuollainen oli varmasti ilo saada.
VastaaPoistaTäytyy kyllä myöntää, että on aika kovat paineet tuo hyödyllisyys todistaa. Pikkuhiljaa ideat kypsyy... :-)
PoistaKaunis!
VastaaPoistaKiitos Henni!
PoistaTosi upea huivi. Ihanaa iltaa sinulle.
VastaaPoistaKiitos, samoin! :-)
PoistaHaaa. Mainiota. Se siis on myös tarpeellinen :D
VastaaPoistaTietysti. Epäilitkö? ;-)
PoistaKaunis huivi ja kekseliäs malli!
VastaaPoistaKiitos! Paniikissa ne parhaat ideat tulee... *äkkii hei nyt joku järkevä projekti tän koneen kanssa ettei ne naura mulle*
PoistaVoi miekin hauan tuollaisen koneen. Vallan ihastuttava. :) Seuraavaa pakettia jo suunnittelen.
VastaaPoistat:Sny
Jee! Tuskin maltan odottaa!! :-)
PoistaOlen ihan höyrähtänyt blogiisi ja siitä syystä haastettakin pukkais osoitteessa : http://inthehouze.blogspot.fi/2013/09/ensimmaisen-blogihaaste.html
VastaaPoistaOoh, kiitos! :-) hmm, katsotaan ja makustellaan, jotta milloin tarttuisin haasteeseen... Kiitos!
PoistaIhana huivi!
VastaaPoistaKiitos Tarja!! :-)
Poista