torstai 12. syyskuuta 2013

Pitsisukkapostaus



Aloin tämän vuoden keväänä haaveilemaan pitsisukista. Asiasta silloin huokailinkin, itsensä haastamisesta ja muusta. Löysin TeeTeen verkkolehdestä Unikko -sukkien ohjeen ja uppouduin kaaviokuvan kimppuun. En siis ole ennen pitsiä neulonut eikä ohjeen noudattaminenkaan ihan kuulu tapoihini eli todellinen haaste.

Alku tuotti hiukan harmia:

 Kuva Instagramista

 Mutta sitten se sujuikin. Tottelin ohjetta orjallisesti myös kantapäissä ja kärkikavennuksissa.

 Kuva Instagramista

Pallas -sukkalangan speksit ja pesuohjeet saajalle tiedoksi:
 
 Kuva Instagramista

Nämä ensimmäiset pitsisukathan siis lähtivät maailmalle Villasukkaprojektin myötä jo huhtikuussa.

(paketoituna vasemmalla ja vielä päättelemättöminä oikealla)

Ja koska olin itse edelleen ilman pitsisukkia, päätin kesällä hyökätä saman projektin kimppuun uudelleen:
  Kuva Instagramista

Nyt sovelsin ohjetta pidentämällä vartta melkein polvisukkapituuteen asti, lankana Novitan Nalle.

Valtin päiväuniaikaan usein myös Kaapo vähän lepuuttaa. Tällä kertaa seurana Koalaveljekset äidin päällä maaten:
 Kuva Instagramista

Melkein valmista!

 Kuva Instagramista

Näihin sukkiin halusin myös uuden haasteen. Toteutin kantapään tiimalasina, jota en ole ennen tehnyt. Aina ennen on ollut se sama vanha "äidiltä opittu".
 
 Ihan siro ja kaunis siitä tulikin!

Kauniit ja sirot, niin kuin nämä uskolliset syyskengätkin:
 ;-)
 
Turkooseihin sukkiin sovelsin myös mallikerran kohdistuksen puikoille koska halusin pitsikuvion symmetriseksi molempiin sukkiin.



 Ohjeen kanssa säätäminen tarkoitti myös sitä, että sekoilin kuvion kanssa pariin otteeseen ensimmäisessä sukassa ja reikiä ilmestyi miten sattui. Hmppf.


Toinen sukka onnistuikin paljon helpommin.

Paitsi, että 

pitkävartinen

polvisukka 

on 

tosi 

ikävystyttävä 

ja tylsä.



Ja 

sitten 

sille

pitää 

vielä

tehdä

pari.


Tarkoitti sitä, että tälle syksylle keksin uuden haasteen:

 Kuva Instagramista


Tähän palataan vielä! 

Ja jos et malta odottaa seuraavaa blogipostausta (koska niitä tuntuu tupsahtelevan luvattoman harvoin), kannattaa hypätä Lauramaisen kelkkaan Facebookissa tai siellä Instagramissa!
Niissä asiat ovat ajan hermolla, eikä puoli vuotta jäljessä... 

Moikka! 

10 kommenttia:

  1. Ihanat sukat!
    Minä oon myös innostunut nyt sukanneulonnasta, mutta mallin pitää olla aina yksinkertainen että jaksan väkertää. Tuollaiset pitkät sukat olisivat ihanat, mutta tosiaan se pituuden neulominen ottaa voimille... Itsehän teen tosin aina molempia sukkia samaan aikaan, en tosin samoilla puikoilla vaan ihan erikseen. Sillä tavalla se toinen sukka valmistuu vähän kuin vahingossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka ja niimpä! Ei tarvitse huolehtia, että jaksaako tehdä toisen yhtä pitkän! ;-)

      Poista
  2. Tosi kaunis malli!
    Teen jo toisia pitkiä pitsisukkia, jotenkin tuo neulos vaan soljuu sormissa. En kylläkään osaa tehdä samoilla puikoilla kahta samaan aikaan, mutta sujuu se erilläänkin - ainakin joskus.
    En ole facessa, joten täytyy malttaa odottaa näitä postauksia sitten vähän hitaampaan tahtiin:)

    VastaaPoista
  3. Nää on aivan ihanat! Vaikka mulla omasta takaakin noita sukkia löytyy ihan tarpeeksi, niin tosi usein jalkaan valikoituu juuri nämä sun tekemät. Ne on jotenkin ihanan kevyet ja ilmavat, mutta kuitenkin lämmittää. :) Kiitos vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Ihanaa, että tulivat käyttöön! ;-)

      Poista
  4. Ihanat pitsisukat, kaunis malli! Ja puikolla on jo tulossa kaksi sukkaa yhtä aikaa! Se taito pitäisi kyllä opetella. Odotan mielenkiinnolla postaustasi, facebookissa kun en ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uutar! Ja aaltoliikettä tuntuu olevan nämä postausvälit, nyt tiheämpi kausi! ;-)

      Poista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...