tiistai 16. joulukuuta 2014

Kovetettu Tonttuneiti

Olipa kerran maanantai-ilta, joka ei ollut läheskään tavanomainen.

Normaalin, lähden-töistä-päiväkodille-ja-sieltä-kotiin-ja-kuuntelen-uhmaikäisen-kiukuttelua,-leikki-ikäisen-riehumista-ja-esiteinin-rutinaa-nukkumaanmenoon-asti -illan sijaan osallistuin askartelukauppa Paperipilven järjestämälle iltakurssille.

"Ai miks? Sähän osaat jo askarrella?" -kysymykseen vastasin mulkaisulla ja ilmoittauduin mukaan.

Kurssilla valmistettiin tonttukoriste Power tex -kankaankovettajalla  (älä vain googleta ideoita, voit totisesti inspiroitua!).


Saimme kasan vanhoja kankaita sekä ohjeet ja vinkkejä tekemiseen.
Tonttu tehtiin käyttämällä harmaata sekä punaista kovettajaa. Kuivuttuaan siitä tuli täysin kivikova ja säänkestävä eli vaikkapa ulko-oveen ripustettava.


Valitsemani kangasriekaleet hahmoteltuna pöydällä.



Kuivumassa.



Kotona takan päällä.





Rauhallista Joulua, rakkaat lukijat!

Muistakaahan ottaa rennosti ja nauttia tästä pimeästä. 

Meinasin nimittäin äsken saada hetkellisen hepslaakin kun aurinko pilkahti ja kertoi totuuden kodin pölypoliittisesta tilasta. 
Moikattiin toki iloisesti ja lupasin siivota sitten kun se tulee pidemmäksi ajaksi kylään. 

15 kommenttia:

  1. No just! Ihan mielettömän upea!

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi, empäs tiennyt tuollaisesta tilaisuudesta! Upea tonttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä järjestetäään tasaisesti erilaisia lyhytkursseja, kannattaa seurata ilmoittelua myymälässä ja nettisivuilla. :-)

      Poista
  3. Hieno! Itsekkin askartelen paljon ja oon silti kurssillakin juuri käynyt , koska yhdessä tekeminen on kivaa ja lisäksi saa uusia ideoita! Hyvää joulua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, mitä tahansa, mikä ravistaa irti normiarjesta!! :-)

      Poista
  4. Iloista ja tunnelmallista joulua sinulle ja läheisillesi!♥

    VastaaPoista
  5. Voi odotan jo uutta postausta<3 hyvää alkanutta tätä vuotta!

    VastaaPoista
  6. Hei, olen seuraillut blogiasi jo pitempään, eka kertaa uskaltauduin kommentoimaan.
    Monta hyvää vinkkiä olen saanut ja leipomuksiakin toteuttanut. Ihmetyttää vain mistä saat sen kaiken energian ja ajan kaikelle tekemällesi? Itse jo mummoikäisenä vain koira huolehdittavana, en saa puoliakaan tehdyksi. Nyt olen opetellut blogin kirjoittamista ja jo se itsessään vie kaiken aikani. Hyvää jatkoa sinulle ja ihanalle harrastuksellesi.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...