keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ruskan tuskaa...

Paitsi että ei täällä mitään kunnon ruskaa ole...

Neulomisprojektit ovat olleet viime aikoina "vähän" jäissä. Aloitin itselleni lapasia jo viime talvena ihanaisesta Novitan Puro "Ruska" -langasta, mutta ne jäivät kesken ja sitten lumetkin suli ja kaikkea... Tuskaisena olen odottanut kadoksissa olevaa neulomisintoa, koska keskeneräiset työt ovat todella ärsyttäviä...

Kummipojalla on 12. syntymäpäivä lähestymässä ja haluaisin neuloa hänelle pipon perinteisen kirjalahjan lisäksi. Mutta kun ne ainoat bambuiset puikot kokoa 5 on jumissa siinä onnettomassa lapasessa. Olipahan taas hyvä syy kiukulla ja väkisin käydä työn kimppuun, ja eihän se niin kauhean tuskallista sitten edes ollutkaan...

Eilen heti lapasten valmistuttua teimme pienen kuvausretken metsään...
En ihan hirveästi tykkää "valmiiksi raidallisista" langoista, mutta näissä Puroissa on niin "isot" raidat, että ei haittaa (ja ne vastustamattoman ihanat väriyhdistelmät kaupan hyllyillä saavat aina valitsemaan niitä!!). Lapaset näyttävät kivasti eriparisilta ja ovat hyvää terapiaa raitamania-fobialleni. Olen lapsena ollut aivan fanaattinen vaatteiden ryppyjen sekä raitojen kanssa. Perhe ja suku on ajettu hulluuden partaalle, kun hihansuut eivät olleet lapasten raitojen kanssa tasan ja tappelupukemisten päälle ilmoitin, että "Ryppy pyllyssä" ja kaikki vaatteet pois. Tämä on onneksi helpottanut iän myötä ja olen nyt aikuisena kuullut, että ihan oikeasti on olemassa tälläinen yliherkkyys!

Samaisella retkellä fiilistelin vanhenemassa olevaa puutavarakasaa siinä metsäpolun varressa... Kyllä näistä jotain ihanaa vielä tehdään, kun vain kunnolla harmaantuvat... ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...