tiistai 22. helmikuuta 2011

Sneak Peek...

Viime viikonloppuna lähti Baari vihdoinkin pois nurkista pyörimästä! Ihan kiva kapistus joo ja itsehän me se suunniteltiin ja nikkaroitiin, mutta näin lapsiperheessä kuitenkin vähän liian vähälle käytölle jäänyt ja lapsiluvun lisääntyessä huoneita tarvitaan muuhunkin käyttöön kuin läppärin piuhan ja viinapullojen säilytykseen... Muistellaanpa kuitenkin vielä hetki...

Huoneen takaseinä on saanut jo muutamaankin otteeseen näiden kuuden vuoden aikana uuden maalipinnan, viimeksi reilu vuosi sitten (sininen maali himmeä Teknoksen Tela7, väri V432 Tikkurilan värikartoista, vaaleat seinät Tikkurilan himmeä Harmony, G486). Täällä kuvia silloisen remontin jäljiltä.
Isännän mielestä maalikerrokset toimivat jo lisäeristyksenä (eiks se oo vaan hyvä????), eikä nyt taas tarvitsisi maalata. Eipä kyllä myöskään itseäni ihan innostanut noiden hyllyjen tyhjentäminen ja purkaminen maalauksen ajaksi joten nyt meillä on sitten sininen makuuhuone! Niin se inhokkiväri vaan hiipii hiljaa kotiini...(Kukahan sen maalin värin viimeksikin päätti??? No allekirjoittanutpa hyvinkin...)
Tälläkertaa "remontti" olikin siis vain huonekalujen siirtelyä. Mikäs siinä, eilen Esikoinen nukkui koko päivän kuumeisena sohvalla ja Kuopus päiväunilla ulkona vaunuissa sillä välin kun mamma mööpleerasi...
Vaatesäilytys on vielä toistaiseksi vanhan makuuhuoneen vaatehuoneessa, kunnes saadaan lipastot hankittua tuonne siniselle takaseinälle ja vaatekaappi pinnasängyn tilalle. Vaatekaappi tulee siis vasta sitten, kun Kuopus pääseen muuttamaan Esikoisen nykyiseen huoneeseen.

 Sujuvasti vaihtui viinat nalleihin ja pupuihin.. :-)

Lakanat (aivan ihanaa Hemtexin Living -sarjan Percalelaatua, meillä ei muissa nykyään enää nukutakaan, kun ei edes puuvillasatiinit pärjää...) ovat olleet jo kesästä asti kaapissa odottamassa tätä Baarin lähtöä, sinisävyisinä kun eivät vanhaan makuuhuoneeseen sopineet. Helmalakana, päiväpeitto, raidallinen torkkuhuopa sekä pinnasängyn pussilakana ovat myöskin Hemtexistä ja olleet jo vanhassa makuuhuoneessa käytössä (Huom! päiväpeittona kingsizepeitto ja hotellisatiinipussilakana). Toinen torkkuhuopa (100% silkkiä) on Pentikin ja kihlajaislahjaksi saatu. Verhot kivipestyä pellavaa H&M Homesta.
Tuleekohan muuten mielenkiintoisia hakusanatärppejä tämän postauksen myötä? ;-)

Seuraavaksi alan laittamaan tätä vanhaa makuuhuonettamme Esikoiselle... Huoh!
Eilisen riehumisen jäljiltä se on aika täynnä roinaa, mutta eiköhän nuo jotenkin saada uudelleensijoitettua.
Tänään ollut ohjelmassa boordin rapsuttelua ja maalin värisävyjen vertailua... Kai se siitä, onneksi projektin jatkolla ei ole ihan kauhea kiire?

Olisi muuten kiva, jos olisi vähän ylimääräistä rahaa... Vaikka sellanen 3,6 miljoonaa euroa...

11 kommenttia:

  1. Hui miten upeeta! WAU, sanon minä! Kyllä olet ollut reipas. :D

    VastaaPoista
  2. Niin ja sitten vielä verhoista. Mulla on (myös) hakusessa hyvälaatuiset mutta mahd. edulliset pellavaverhot. Onko nuo H&M:n hyvät? Entä oletkos ajantasalla, onko hemtexillä tuollaisia?

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään! Sun pitää itse livenä tulla nuo katsastamaan, ainakin heti kun saadaan hiihtolomalainen terveeksi... (Ja viikonlopun juhlat juhlittua...) :-)

    En "hempparin" tilannetta tiedä, tätä se mammaloma teettää, takinkääntöä... ;-)

    VastaaPoista
  4. Olen aina tykänny sinisestä, mutta jostain syystä en sisustuksessa. Taivaansineä katselen ulkona kauniina päivinä, se riittää minulle. :) Tosin tunnustan, yksi kynttilänaluskippo löytyy inhokkisinisenä ja koska se on lahja tärkeältä henkilöltä, nököttää jo 3:tta vuotta keskellä olkkarin pöytää. Se on kyllä naamioitu isolla rosan värisellä pöytäkynttilällä ja valkoisella helmimansetilla. :)

    Ja tunnustan, toi teidän sininen hetki näyttää ihan luvattoman hyvältä, saanko tulla teille nukkumaan?

    Terkkusin täti oranssi

    VastaaPoista
  5. Heippa Täti Oranssi!

    Ihana kuulla, että muutkin inhoavat sinistä tässä sinisten järvien sinisessä maassa...! Mutta vaikka se olisi kuinka "out", se tulee meille äidinmaidossa kuitenkin... ;-) No höpönlöpön! Tapanani ei kyllä ole ylimääräisiä sänkyyn haalia (lasketaanko lapset ylimääräisiksi vai kuuluvatkohan pakettiin?) joten jätetään tarjouksesi vielä ilmaan roikkumaan!

    jaa, jos sitä sukeltaisi sinne, mistä puhe, Öitä! :-)

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunista siellä!

    Kyllä miullekin se 3,6 miljoonaa kelpaisi (ja tuollainen kartano), mut kelpais vähempikin :)

    Kauniita ajatuksia viikkoon!

    VastaaPoista
  7. Heippa Laura! Huomasin, että olit liittynyt blogini lukijaksi, iso kiitos siitä! Olen niin iloinen jokaisesta lukijastani, aidosti ja oikeesti!
    Olen laiska etsimään uusia blogeja ja selaan usein vain aina samoja.. Joten on hirmu kiva löytää tie uusiin blogeihin mm. lukijoiden kautta, niimpä liityin heti sinunkin lukijaksi. :) Erityisen ihania nuo aiemmassa postauksessa olevat virkatut helistimet! Osaisinkohan tehdä, täytyy kokeilla! :)

    Tapaamisiin bloggailun merkeissä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Purnauskis kauniista sanoistasi...
    Enkä kyllä IHAN oikeasti tuollaista haluaisi, tuotetiedoissa luki, että öljylämmitys, kulutus 10 000-15 000 litraa vuodessa, auts...
    Onneksi on tämä oma "kartano"... :-)

    Ja ehdottomasti Mari kannattaa Helistinpupuhelistin tehdä, jos vaan epämääräisestä ohjeesta saa tolkkua...? :-)
    Ja kyllä on mukava sinutkin lukijaksi saada!! Nähdään!!

    VastaaPoista
  9. ihana makuuhuone <3 !
    hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Hei ompas sulla kiva blogi! Lisäsin luettavien listalle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Kirsikka! Olen itsekin vielä oikein tyytyväinen tähän uuteen (ihme ja kumma, kuitenkin jo kokonaisen viikon ollut käytössä.. ;-))! Vielä kun vaan ovet tuohon löytyisi ennen kesää, ettei tarvitse aamuneljältä herätä auringonpilkahduksiin...

    Tervetuloa Elmeri!!! (meidän toinen Kissa on muuten Elmeri... :-D)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...