perjantai 7. marraskuuta 2014

Nukkekodin kaappi

Ehkä olen ennenkin huokaillut täällä ääneen nukkekotien perään. Sellainen olisi ihana remontoida ja kalustaa. En kuitenkaan edelleenkään uskalla moiselle harrastukselle antaa pikkusormea.


Pikkurillin kynnen verran vain.

Näin askartelukaupassa näitä ihania suomalaisen Gepetton nukkekotikaluste-DIY-settejä (1:12) ja totesin, että siskontytölle voisi yhden kaapin kasata syntymäpäivälahjaksi. 
Ei se vielä voi pahasti koukuttaa.


Kalusteet ovat käsittelemätöntä koivuvaneria.
Nitkuttelin osat varovasti irti levyistä.


Kasasin kaapin ihan vain askarteluliiman avulla.


Kaksi kerrosta akryyliaskartelumaalia.
Tässä ensimmäinen kerroksen jälkeen:



Maalikerrosten kuivuttua hioin kaapin reunoja varovasti hyvin hienolla hiekkapaperilla vanhan ja kuluneen ilmeen aikaansaamiseksi.


Lopuksi vielä liimasin askartelupaperista kuviot oviin ja lakkaasin koko komeuden himmeällä askartelulakalla.


Aika ihana.
Ja "ihan itte" tehty. 
Melkein.


Ja kaikki sormetkin vielä tallella.

12 kommenttia:

  1. Onpas kaunis. Minua on kans purrut nukkekoti-innostus. Ensimmäinen nukkekoti ois tulossa parin viikon päästä, mutta en ole vielä uskaltanut aloittaa mitään sen valmisteluja :)

    VastaaPoista
  2. No niin, tervetuloa Liinu Emilia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpön löpö! :-D mä olen jo tottunut ajatukseen miesvallan alla elämiseen. Ja sitä paitsi jos hommaan nukkekodin ni ei ainakaan kukaan muu haluaisi sillä leikkiä, se pysyis mun omana ja EHJÄNÄ! ;-)

      Poista
  3. Kyllä sinun pitäisi ehdottomasti aloittaa nukkekotiharrastus, taitoja siihen ainakin löytyy :)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavan ihana! Me ostettiin äitini kanssa yhteinen jättiläisnukkekoti kun olin ehkä 20-vuotias, koottiin se ja jaksettiin pakertaa sen parissa muutama viikonloppu ja sitten tuli jotain muuta mielenkiintoista. Pitäisiköhän kaivaa se esille...en kyllä vaan taida voida ottaa riskiä! Vapaa-aika kun on muutenkin kortilla :)

    VastaaPoista
  5. Very cute, i like this colours on the furniture!!! :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...