perjantai 16. toukokuuta 2014

Onko sulla ihan kaikki päärynät repussa?

Tätä voisin useinkin kysyä itseltäni, kun innostun silmänräpäyksessä jostain näkemästäni tai keksimästäni ja touhotan innoissani.
Vaikkapa virkattuja päärynöitä?


Kummipojan kolmevuotissyntymäpäivät.
Kerrankin olin ajoissa ja lahjahommelit olivat ihan kunnossa. 

Kovasti toivottu kerhoreppu oli tilattu viikkoja etukäteen ja hieno reppu olikin, ei siihen mitään olisi tarvinnut hankkia täytteeksi.

Vain pari hassua päivää ennen niitä syntymäpäiväjuhlia.

Ei auta. Kummitädin on tehtävä mitä kummitädin on tehtävä.
Vaikka sormiin sattuisi ja yöllä on kovin pimeää virkata. 


Olen kummipojan isosiskolle antanut virkattuja ruokia ennenkin (täällä ja täällä) ja ihania päärynöitä olen suunnitellut tekeväni, kun erään ystäväni luona moisia kerran hipelöin. 


Mikä ihana muoto!


Onneksi pajalla oli kerän loppu juuri oikean väristä Novitan seiskaveikkaa.
2mm virkkuukoukku.
Ohje omasta päästä.
Tein kaikki vähän erikokoisina ja -muotoisina.
(Tuolla inspiraation lähteenä mainitussa Sort of pink -blogissa on linkki Dropsin sivuille ja hedelmien ohjeisiin, vink vink.)


Lahjarasian taitteluohje täällä.
Tässä käytetty kahta 30x30cm kartonkia.


Päärynän piirsin Promarker-tusseilla huokoiselle kartongille, leikkasin irti ja liimasin laatikon päälle kohotarroilla.
Tekstit tein tussilla ja pikkuisilla irtokirjainleimasimilla. 



Onnea vielä kerran Musterin mussukalle!



(Kaikki blogissani nähdyt leikkiruuat löytyvät sivupalkin tunnisteella leikkiruoka.)

12 kommenttia:

  1. Herkullisia päärynöitä :) Mulla on ollut jo pitempään Dropsilta tulostettuna päärynöiden ohje, mutten ole muiden herkkujen virkkamiselta niitä ehtinyt vielä tekemään, mutta nyt on kyllä pakko kokeilla, ovat ne niin söpöjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa, että muutkin ovat mietyneet päärynöiden pyöreyteen! :-)

      Poista
  2. Ihania! Heti aloin miettimään, että oiskohan mulla sopivan vihreää lankaa.. :)

    VastaaPoista
  3. Oi mikä kummitäti oot!! ♥ Ihan mahtis lahja :) Ite en olekaan päärynöitä virkannut, mutta TIlda-ommellut kyllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, parhaan kummitädin titteliä olen odotellut jo tämän kummipojan isoveljen ajolta asti, mutta ei ole kuulunut... ? ;-)

      Poista
  4. Nää sopi niin hyvin tohon sun pakettiin! Hianot päärynät :D

    VastaaPoista
  5. Mielettömän hieno paketti! Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Eipä hassumpia teidänkään blogissa... ;-)

      Poista
  6. Tää lahja on vaan niin täydellinen!!!. Kånken ois omallakin joulutoivelistalla, vaikka en ihan kolmevuotias kerholainen ookaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Mä oon vahingossa ottanut itselleni käsilaukuksi oman pojan Mini Kånkenin, toimii! :-D )

      Poista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...