tiistai 27. toukokuuta 2014

Lankamaailmassa

Viime viikolla tapahtui jotain hienoa!
Olin kutsuttuna mukana blogitapahtumassa Helsingin Lankamaailmassa Oulunkylässä!


Sateenkaaria ja serpentiiniä -blogin Laura oli järjestänyt tapaamisen ja sain nauttia illasta pohjoismaiden suurimmassa lankakaupassa!


Kuulimme Lankamaailmasta, langoista, virkkauksesta ja neulomisesta.


 Herkuttelimme Lankamaailman ja Lauran kattamalla iltapalalla ja skumpalla.


Raikastamon sponsoroimat namilimpparit.


Ja Frooshin ihanan raikkaat smoothiet!
Varsinkin mansikka oli omaan makuuni juuri sopiva. 

Juteltiin bloggareiden kanssa aiheeseen liittyvistä "murheenkryyniprojekteista" ja useammalla oli ongelmia trikookudekorien kanssa.
Osa paneutuinkin Lankamaailman virkkausekspertin kanssa niitä virkkailemaan ja itse ihastelin sekä hypistelin kaupan vyyhtejä, keriä ja ja värejä!










Kyllä kelpasikin hypistellä!


Olin luvannut itselleni, että saisin ostaa jonkun herkun vyyhdin kesähuivia varten, jos sellainen tulee vastaan. Olen ehtinyt aika vähän viimeaikoina lankaprojektien kimppuun ja pajaltani löytyy sukka- ja puuvillalankaa mielestäni ihan riittämiin, mutta kesähuivi (ja langat) puuttuu!

Siellähän se marjapuuronvärinen, ihanan pehmeä merinovilla-silkkilankavyyhti vienosti huhuili hyllyssä ja pääsi tuliaiskassiin mukaan!


Omien ostosten lisäksi saimme kotiinviemisinä kassillisen Lankamaailman lankoja ja tarvikkeita sekä nipun ohjeita ja lisätietoa saamistamme tuotteista.


Puikkomitta! Juuri se puuttuikin!
Knit Pron virkkuukoukut ja ChiaoGoon pitsipyöröpuikot.


Itse valitsin aika turkoosin pussin ja siellä oli neljä erilaista kerää:


-Onion Knit hamppu, puuvilla ja modaalisekoite.
(tästäkin taitaa tulla joku ihana huivi, täytyy varmaan vielä toinen kerä ostaa samaa?)

-Hjertegarnin Blend Bamboo bambulanka.
(todennäköisesti kokeiluun pääsevä, virkatun bambutiskirätin ohje tapahtumassa mukana olleen Heidin blogissa, vinkvink!)
Heidi on muutenkin kirjoittanut enemmän näistä saamistamme langoista, lue sieltä! ;-)

-Hjertegarnin Alpaca Silk alpakka-merinovilla-silkkisekoitelanka

-Schoppel Crazy Zauberball kirjava villasukkalanka, joka pääsee todennäköiseti noille saamilleni 2,5mm 100cm pyöröpuikoille Magic Loopina keikkumaan, ja ensimmäistä kertaa varpaista aloitettuna! 
Voi apua, saa vinkata hyvää ohjetta!


 Tarvikkeista eniten kutkuttaa nämä Knit PronCubicit!
Vihdoinkin pääsen kokeilemaan.
Ruusupuiset, neliskanttiset sukkapuikot!
Saa kuulemma käsialan kiristymään ja tasaantumaan. Pitää kuulemma käyttää kuten puoli kokoa pienempiä puikkoja eli näitä 3mm puikkoja langalle, jossa puikkosuositus on 2,5mm.




Iso kiitos Laura, Lankamaailma ja muut sponsorit, Lankamaailman naiset sekä ehdottomasti myös uudet blogituttavuudet!
Oli mahtavaa saada olla mukana ja toivottavasti tavataan uudestaankin!


Tässä vielä sitä ostamaan merinovilla-silkkilankaa kerittynä:


Huivi on jo päässyt puikoille ja etenee hyvää vauhtia.

Ja tiedättekös, on kuulkaa pehmeää.
Hemmottelua sormille vallan. <3




Ps. Tämä oli sitten lauramaisen 200. postaus, hiphei! 
Kaikennäköistä on nähtävästi tullut tehtyä blogin melkein viisivuotisen historian aikana!

12 kommenttia:

  1. Oi kaikki näyttää niin ihanalta. Kunpa minäkin pääsisin joskus vastaavanlaiseen tilaisuuteen!

    VastaaPoista
  2. Iiks, toi oli se sun rakkauslankas! Mä oon pari kertaa hypistellyt noita siellä, mutta en oo raaskinut ostaa! :D Täytynee ostaa joku kerta, on meinaan ihanan tuntuista! Ja ne värit on myös ihania.... Nää sun kuvat on herkullisen värisiä :)
    ps. kiitos mainostamisesta :D Kerro ihmeessä sitten onnistuuko se tiskirätti vai ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just se <3 ja huivi jo loppusuoralla!

      Joo kerron joo, jos ikinä saan aikaiseksi! ;-)

      Poista
  3. Voi mikä ihana tapahtuma ja upeat goodie bag tuotteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No thankjuu ja aamen ja iso kiitos myös Kässäblogi-ryhmälle, joka on tuonut mun elämään upeita kässäblogeja ja -ihmisiä! :-)

      Poista
  4. Ihanat kuvat! Niistä näkee hauskasti sen mihin toisen katse on samassa paikassa kiinnittynyt - eri juttuihin :)) Näissä on ihan sun värimaailmaa :))

    Kiva, kun pääsit tulemaan! Oli hauska nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut kun mä en vieläkään koe olevani yhtään mikää pinkki tai hempee... ;-) enjummarra mistä se hiipii...

      Oli todella!!

      Poista
  5. voi että, ollut varmaan ihana tapahtuma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan meillä kaikilla siellä nii-in i-ha-naa! Oi jospa oisit saanut ol-la mu-ka-na! Saitko melodiasta kiinni? :-D

      Poista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...