tiistai 4. helmikuuta 2014

"Knit like the winter´s coming!"

Talvi ja kylmät ilmat, mikä ihana tekosyy neuloa itselle uusia asusteita!

Neulomisen vauhti ei kyllä päätä huimaa.


Sormet ja sydän eivät ole olleet samaa mieltä asustevarustelusta tänä talvena, mutta hissukseen ja varovasti vähän kerrallaan sain neulottua syksyllä saamistani Jussilangoista uudet lapaset sekä tuubihuivin.
(Nivelet käsissä ovat siis vähän tykänneet huonoa neulomisesta...)


Tuubihuivi helmineuleesta
-Pari (kolme) kerää Seiskaveikkaa, Jussia tai mitä tahansa lankaa 
(nämä sukkalangoiksi tarkoitetut langat ovat vähän karkeita kaulalla käytettyinä, mutta ihan käyttökelpoisia kuitenkin!)
-7mm pyöropuikot

Luo kaksinkertaisella langalla satakunta silmukkaa. Helmineuleessa silmukoita pitää olla pariton määrä suljettuna neuleena neulottuna, joten luo 99 tai 101 silmukkaa. 
-Neulo 1.krs 1o1n ja sulje kerros suljetuksi neuleeksi.
-Neulo 2. krs 1n1o.
-Neulo vuorotellen 1. ja 2. krs niin kauan kuin lankaa riittää, jätä usempi metri päättelyyn.
-Päätele työn virkkaamalla jokaiseen silmukkaan koukulla kiinteä silmukka.

Käytin kahta harmaampaa sinisävyistä lankaa neulepintana. 
Lisäksi virkkasin reunoihin sinisimmällä langalla piparkakkureunan.


Lapaset
Kerä seiskaveikkaa, Jussia tai muuta lankaa ja 3,5-4mm puikot.
Lapaset ovat malliltaan muuten ihan peruslapaset 
mutta kämmenselässä olevan pintaneuleen ohje löytyy täältä
Todella kokeilemisen arvoinen malli, suosittelen. Hyvinkin helppo, mutta siisti ja näyttävä.
Olin ajatellut tekeväni lapasetkin helmineuleesta, mutta törmättyäni tuohon ohjeeseen, oli tietysti pakko kokeilla uutta!



Neuloin lapaset pyöröpuikoilla Magic Loop -tekniikalla. Nyt kun olen sen oppinut, en muuta haluaisi käyttää. Silmukan keksimisen jälkeen ehdottomasti parasta mitä ihminen on saanut aikaan!

Fiilistelin langan värin herkkyyttä jo tekovaiheessa Instagramin puolella:



Talvikengistä löytyi ripaus samaa sinistä kuin Jussilangoissa on:



Kukkuu.




Pipon olen virkannut jo pari vuotta sitten, ja se onkin ehdottomasti lempipiponi.


Sellaiset asusteet. Onneksi saatin vähän luntakin, eikä pelkkää kylmyyttä!
Ihanaa Helmikuuta!

18 kommenttia:

  1. Ihania asusteita ja mikä ihana blogi! Facebookin Käistyöblogit-ryhmän kautta tänne eksyin ja ihmettelen, kuinka en tätä ihanuutta ole aikaisemmin huomannut! :) Jään ehdottomasti seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Saalistaja! (sun blogi on mulla tulla bloglovinin listoilla seurannassa.. :-))

      Poista
  2. Kaikki näyttää todella kivalta ja hyvältä, tuon lapasien pintaneuleen nappasen kirjanmerkkeihin :) Kiitti! :)

    VastaaPoista
  3. Kuniita asusteita olet tehnyt! Tykkään niin tuosta virkatusta piparkakkureunasta :)

    VastaaPoista
  4. Kiva, että ohjeesta oi iloa :) Kaunis tuo kaulurikin, tosin kiva piparkakkureuna!
    t. Marja

    VastaaPoista
  5. Kivat asusteet olet saanut aikaiseksi. Piparkakkureunaa <3 ja uusi pintaneule! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania! Lapasissa on kaunis pinta ja helmineule on mun kaikkienaikojensuosikki!

    Mulla on ihan jumissa täällä nää kutimet.
    Jotenkin ei edisty yhtään. Liian monta kesken yhtä aikaa.

    Täytyy vissiin tsempata itseäni, että saan opetella ton uuden pinnan, kun saan edelliset alta pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis ehdottomasti vanhat pois alta, edes yksi! Jos palkintona on lupa jonkun uuden opetteluun, niin motivoi kummasti!
      (Mäkin jouduin kilkuttelemaan näiden lapasten alta yhdet hirveät sukat valmiiksi...)

      Poista
  7. Kauniita töitä ja piti hetki tuijotella tuota hauskaa kukkuu-animaatiotakii :D Tuo pintaneulemalli on tosiaan ihana ja toimii moneen!

    VastaaPoista
  8. Hyvä että löytyi langoille käyttöä. :)

    VastaaPoista
  9. Onpa tosi kauniit lapaset, täytyy pistää tuo mallineule korvan taakse :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiots Lotta!
      Pysyy kuitenkin paremmin tallessa selaimen kirjanmerkeissä tai pinterestissä... Olen huomannut.
      ;-)

      Poista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...