perjantai 5. heinäkuuta 2013

Virkatut Pitsikivet

Tänä keväänä.
Rakastuin.


Noin vahva tunneilmaisu KÄSITÖISTÄ (varsinkaan omatekemistä) on tällä kertaa vallan oikeutettua, koska olen edelleen lähes sanaton.
Ne ovat kiviä. Ne ovat pitsisiä. Ne ovat pitsisiä kiviä ja ne ovat ihania.


Niin no, mitä niillä sitten tehdään?


Niitä hipelöidään ja ihastellaan.


Välillä vähän huokaillaan ja yritetään selittää muille mistä on kyse.


Niistä otetaan kuvia Instagramiin ja jaetaan Facebookissa.


Ilmiselvää rakkautta siis. ;-)



Yritetään etsiä sanoja ja muistellaan mistä kaikki oikein alkoi....

Tästä on jo monen monta vuotta kun törmäsin netissä tälläisiin ja huokailin, kuinka oppisin virkkaamaan noin...
(lähteet ja linkit ovat menneet aikoja sitten sekaisin, ja nähtävästi muillakin, mutta luulen että tästä Resurrection Fern -blogista löytyy Margie Oomen, jota kiittäminen alkuperäisestä inspiraatiostani!)

Pinterestin myötä muistin virkatut kivet tänä keväänä ja googlettelemalla löysin valtavan määrän ideoita ja inspiraatiokuvia (hakusanalla "crocheted lace stones", vinkvink). 

Ensin ostin ohutta kirjontalankaa teeteeSHOPista.


Koristekivet löytyi nurkista ja pajalta.
Ohjetta en tarvinnut,  jokainen kivi itse kertoi, minkälaisen viitan haluaa.... ;-)


Luulin etten tunnekuohuissani ikinä löytäisi sanoja tähän blogipostaukseenkaan, mutta niin se rakkauden ensihuuma taisi taas laantua? Tai sitten joitain ihmisiä ei vaan saa hiljaiseksi....



Mutta mitä näillä voi ihan oikeasti tehdä?

...hmm, vaikkapa...


...tai oikein tuulisella säällä...


...pöytäliinan kulmiin...




...tai sitten ei tehdä mitään järkevää!


Pitääkö muidenkaan Rakkaiden kanssa tehdä aina jotain järkevää?
Ihanan järjetöntä Kesäpäivää teille!

27 kommenttia:

  1. vau, noi on kyllä älyttömän söpöjä! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tih, niin on! ;-) tää on varmaan tätä *rakastuneen naisen tirskahtelua*...

      Poista
  2. IHANIA! Niin kauniita ja suloisia kerrassaan. Pöytäliinapainoina olisivat meille kyllä ehdottomat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se se varmaan on se hyödyllisin käyttötapa... lankojen kestävyyksiä vaan pitää vielä testailla, nämä näyttää kuluvan puhki yksivuotiaan käsittelyssä, muutamalla kopautuksella...

      Poista
  3. Ihana postaus, ja blogi, liityin lukijaksi :). Kiviä, tai siis niiden päällisiä olen minäkin virkannut, kivoja pikkuprojekteja, ja niin somia. Tervetuloa vastavierailemaan http://tarja-snowland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tarja ja mahtijuttu kun kutsuit vierailulle! :-)

      Poista
  4. Tämä olikin minulle ihan uusi juttu, mutta hienoja ovat :) Näin kesällä nuo olisivat tosiaan nättejä pöytäliinan yms. painoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä! Täytetään maailma pitsikivillä!!!! :-)

      Poista
  5. On kyllä kauniita!! jos rakkaushuumassa pystyt niin näpertele meille kanssa :) ulos pöytäliinan painoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stay tuned! Ties vaikka pieni kivipuoti näkee päivänvalon! :-)

      Poista
  6. <3!

    Kiitos kun jaoit tämän, nyt täälläkin inspiraatio jyllää!

    VastaaPoista
  7. Kauniita! Kiitos kun muistutit näistä, Strömsössä kun näitä virkkasivat niin siitä astin ollut suunnittelilla... Upeita kuvia! Kivet on niin kivoja!

    VastaaPoista
  8. Ihan törkeän hyvä idea tuo pöytäliinapainohomma :D Mäkin voisin alkaa metsästää kauniita kiviä tuossa tarkoituksessa! Kiva, että jätit blogiini kommentin, niin löysin tänne! Klikkaan itseni heti lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  9. Ei vitsi miten ihania! Ite virkkailin pikkuruisia koristekiviä jo kirjanmerkiksi, mutta nyt täytyy varmaan kaivaa virkkuukoukku taas esiin... :D Liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Minna ja ihanaa, että innostuit!!! :-) Hymy tuli huulille!

      Poista
  10. Your colours and photography are just amazing . Thank you for sharing them.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No. Thank YOU for inspiring me!!! <3
      It was many years ago when I first saw your stones and ever since have I dreamed of these.
      *sigh*
      Still in love. :-)

      Poista
  11. Nää nyt vaan oli niin ihania ja sun kuvat niin inspiroivia, et pitihän se minunkin sukeltaa kivikasaan : http://inthehouze.blogspot.fi/2014/05/niin-on-natteja-kivia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että inspiroiduit ja että vinkkasit! :-)

      Poista
  12. Your covered rocks are beautiful.

    VastaaPoista
  13. Hitsi ku osaisin virkata. Tälläset ois niin ihania. Huovutettuja kiviä mulla jo onkin pöydällä.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...