keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Huovutetut Purotossut

MINÄHÄN EN KAUPASTA OSTETTUJA LAHJOJA ANNA!


Mutta tämähän taisi tulla selväksi jo eilen?


Olen todennut, että paras hetki luovuudelle on:
a. Kiire/Deadline
b.Synttärit (jotka ovat aina ihan kohta, joten katso kohta a.)

Kun Syntymäpäiväjuhlat lähestyvät, on aika miettiä Syntymäpäivälahjaa Syntymäpäiväsankarille.  Koska minähän en kaupasta ostettuja lahjoja anna, seuraavaksi mietin mitä itsetehtyä voisin antaa. Mitä tarvikkeita olisi valmiiksi kaapissa ja mitä yliviivaamattomia projekteja löytyy ToDo-listalta? Viimeisenä tarkistan, kuka on lahjan saaja ja voisiko lahja sopia hänelle?

(Olisi ehkä asiallista aloittaa lahjan suunnittelu juuri siitä saajan toiveesta/tarpeesta?) 

Hyvällä onnella (kuten tällä kertaa) listalta löytyi projekti, kaapista lankaa 
ja kylmä talvikin kolkuttaa oven takana?

 Virkkasin töppöset Novitan Puro -langoista (Aamurusko ja Aallokko) ja huovutin ne pesukoneessa.
Lankaa kului 50g/tossu eli kaksi kerää/pari.

En juurikaan pidä neulomisesta (koska siinä on niin paljon karkaavia silmukoita) joten nämä tossut ovat virkattu (koukku nro 4) kiinteillä silmukoilla. Malli on päästä (aloitusketjussa 43s ja jälkaterän ympäryksessä 40s) ja kantapää mukaeltu perusvillasukan periaatteella. Huopuvan langan kanssa on työn lopullinen koko aina arpapeliä, vaikka olisikin ohje jonka mukaan tehdä? Puro -langassa myös raidat ovat miten sattuu, mutta iloisena yllätyksenä siniset kerät olivat identtiset, joten raidat menevät järjestyksessä.
Tein tossut itselleni sopiviksi (kengänkoko 36/37) ja huovutin koneessa 60 asteessa, jolloin lopputuloksena on koon 28 töppöset. (Ihan sopivilta näyttivät sen sekunnin sadasosan ajan kun toinen Syntymäpäiväsankari suostui kokeilemaan jalkaansa.)
Olen ymmärtänyt Puron olevan ärhäkkä huopumaan, joten huovutin tossut ensin 40 asteessa, mutta se ei riittänytkään. Huopumiseen vaikuttavat lämpötilan lisäksi pesukone, muun pyykin määrä sekä käytettävä pesuaine. Huopumisen jälkeen töppöset olivat aivan mytyssä ja aika kauan niitä pitikin venytellä ja muotoilla.
Yllä näkyvissä kuvissa toinen pari on jo huovutettu ja osittain muotoiltu ja toinen ei.
Tossujen kuivuttua liimasin pohjiin nahkapalat tekstiililiimalla, liukuesteeksi siis.


Lahjarasiat on taiteltu Tildan paksusta askartelupaperista, ja koristeltu rusettinauhoilla.
Kortit ovat yksinkertaiset (siis ei-avattavaa mallia) koko 15x15cm.
Kortti on koristeltu Fiskarin leimasinpyörän lahjapakettileimalla, josta kerroin jo täällä.
Leimasin kuvion mustalla ja väritin Promarker-tusseilla tossuihin sekä lahjarasioihin sopiviksi.
Leimasin myös ylimääräisiä paketteja jotka kiinnitin kohotarroilla korttien päälle.

Juhlien tiimellyksessä tein huomion, että lahjojen saajat (3- ja 5-vuotiaat tytöt) olivat enemmän otettuja kiinalaisten tehtaiden tekemistä lahjoista kuin näistä, muthei, ei aina voi voittaa!!!
(Ainakin lahjojen antaja tuli onnelliseksi!) ;-)

4 kommenttia:

  1. mun lapsukaisella on samantapaiset töppöset, ja voin sanoa että sitt kun se hurma niistä "kiinalaisista" jutuista hiipuu niin töppöset on ykkösiä! Näin ainakin meillä, ja nyt ovat JOKA ilta jalassa!

    VastaaPoista
  2. tekisin oitis samanlaiset, koska pidän kotona villasukkiakin vuoden ympäri. mutta en käsitä, miten tuollaiset virkataan. en osaa tehdä mitään ilman selkeitä ohjeita. luovuus on ihana juttu :)

    VastaaPoista
  3. Osaatko tiinukka neuloa? Onnistuu nimittäin varmastikin myös puikoilla, ja perussukkien ohjeella, jätät vain varren pois? Kokeilet tehdä vaikka kokoa "mies" niin huopuu varmasti kooksi "nainen"! :-)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavat tossukat ja upean väriset. Nuo pakkaukset ovat piste IIIIN päällä

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...