tiistai 29. maaliskuuta 2011

99 palaa, Hip Hei!

Kuusikulmiopeitto on valmistunut!
(Ei ihan ehtinyt pakkasiltoja lämmittämään.)


Viime vuonna sen jo innoissani aloitin ja puoleenväliin asti sain paloja tehtyä...
Vielä sinä eräänä kauniina (?) marraskuisena keskiviikkoaamuna, muutamaa tuntia ennen Kuopuksen syntymää, supistuksia kellottaessani, muutaman palan virkkasin, mutta sitten peitto jäi miltei unholaan...
Hissukseen talven aikana olen paloja virkkaillut ja nyt se on vihdoin valmis!
Ja muistin taas, miksi en tykkää näin isoista projekteista... Ne on niin hitaita saada valmiiksi!!!


95 kokonaista palaa ja 8 puolikasta, yhteensä siis 99 kuusikulmiota (eli 594 kulmaa)...

(Epämääräinen ohje sekä tarkemmat yksityiskohdat löytyvät täältä...) 

Alunperin aioin yhdistellä palat virkkaamalla kiinteitä silmukoita, mutta purin tekeleen ja yhdistelin palat Puro-langalla ja neulalla ompelemalla, jolloin nurjasta puolesta tuli tasaisempi.
Reunan viimeistelin kahdella kierroksella kiinteitä silmukoita ja Puro-langalla nekin.
Torkkupeiton lopullinen koko n.93x130cm ja painoa 850g.
(Valmiin peiton punnittuani laskin vahingossa langan menekin eli peittoon kuluneen rahamäärän ja jouduin nauttimaan kupposen kuumaa kamomillateetä.)

 

25 kommenttia:

  1. Ihana peitto, varsinkin sävymaailma viehättää meikäläistä :) Ja kyllähän sitä lämmikettä tarvitsee muulloinkin kuin mittarin näyttäessä miinus jotakin... Itsellä työn alla peitto afrikkalaisista kukista, valmista nähdään varmaan sitten ensi talvena :)

    VastaaPoista
  2. Ihana peitto! Sattuipa hauskasti, kun juuri tällainen peitto on mulla suunnitteilla ja samanlaisella sävymaailmalla. :) Mietin vain, että mistä langasta.. taisin nyt saada vinkkiä. ;) Ja parempi ostaa lankoja vähitellen, eikä laskea ollenkaan langan menekkiä. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis!
    En ole lilan suurimpia ystäviä mutta tykkään tuosta puron värimaailmasta.
    Olen itsekkin suunnitellut vastaavan peiton tekoa, en vain tiedä mistä langasta.

    Pari vuotta sitten ostin tyttöni päiväpeittoa varten langat, marssiin TeeTee-shoppiin ja keräsin langat koriin, otin vielä pari extraa, jos vaikka suunnitelmat muuttuu, marssin kassalle ja meinasin pyörtyä, kun kuulin hinnan. Parasta on se, että peitto jäi tekemättä ja siellä ne langat muhii varastossa odottamassa uutta ideaa... =D

    VastaaPoista
  4. Olen itsekin aika tyytyväinen noihin väreihin, en vaan osannut päättää että kumpi väri Puroista tulisi, niin siksi molemmat! (harmittaa, että kohta ne on kaupoista loppu, mutta aika ihania ne uudetkin...)
    Ja palathan on aivan sikin sokin, en yhtään mallaillut etukäteen...

    Ja juu, langat ostettu max. kaksi kerää kerrallaan ruokakauppareissuilla... ;-)

    VastaaPoista
  5. Juu, Koo, on ne itsetekemien tarvikkeet niin hintavia, että monta projektia jäänyt aloittamatta, kun on pitänyt kerien määrä laskea euroissa... :-)
    Mutta voi, sitä tunnetta kun saa ne kaapissa muhineet sitten vihdoin tehtyä ja kaytettyä!!!! :-)

    VastaaPoista
  6. Iiiihaaanan värinen peitto. Sopeisi tuo meillekin.

    VastaaPoista
  7. Vau! Upee peitto! Onneksi sait sen valmiiksi. Mulla odottaa yksi hihaton neulepaita kaapissa. Valitettavasti ohje on hukkunut jo ajat sitten :D

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis peite. Itselläni on samanlainen "ikuisuusbrojekti" isoäidin-neliöistä. Olen virkannut niitä useita kymmeniä, mutten ole vieläkään osannut päättää mitä niistä "isona" tulee:) No, jatkan virkkaamista, eiköhän sekin joskus selviä.
    Auringonpaistetta ja keväisiä kelejä elämääsi!
    Aana.

    VastaaPoista
  9. Ihana Kiitos Kommenteistanne!
    (ja nyt alkoi tosissaan kutkuttamaan ne paljon puhutut Afrikkalaiset kukat... hmm... jos jotain pienempää niistä...)
    Ja vaikka Keväistä! :-)

    Henkka hei, eiks slipoverit ole aina muodissa? ;-)

    VastaaPoista
  10. tosi kiva toi peitto. teetko mullekin sellasen? joo!!! (voin sitten vaikka kattoa lankoja taalta...jakinvilla on aika lamminta...)

    VastaaPoista
  11. Tottakai teen! Pistäs langat tulemahan!! (ja vaikka vähän ylimääräisiäkin.... ;-) )

    Mä lupaan, et se on valmis, sit kun muutatte takas Suomeen!! Haha!

    Eiku oikeesti, voin kyllä tehdä...

    VastaaPoista
  12. Kaunis siitä tuli. Hyvää kannattaa aina odottaa:)

    VastaaPoista
  13. Oo, ihana peitto! Vaikkei ihan niin keväinen olekaan, niin tosi kauniin värinen. Ulkona auringossa kun istuu ja juo kahvia niin lämmittää ihanasti jalkoja ;) Itsellä on projekti afr.kukista meneillään, valmistuneeko ikinä... Eikä niitä lankojen hintoja kannata jälkikäteen laskea, itsetehty kun on kuitenkin korvaamatonta kun ajattelee mitä koko prosessista itse saa...

    VastaaPoista
  14. Ihana! Tosi upeat värit! :)
    Mä teen usein tuon saman virheen että lasken rahanmenon, ja sitte kauhistuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Paras, että laskee jälkikäteen...

      Poista
  15. Tosi upeat värit peitossasi! Onnittelut että jaksoit tehdä sen valmiiksi, siinä on ollut tosi iso työ!
    Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma ja kiitos samoin, hyvää viikonloppua! ;-) (ai olen myöhässä vai?)

      Poista
  16. Ihana peitto:-) onko kaikki palat virkattu purosta?

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viesti, jos mieleesi tuli jotain!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...